Krapu on uusi kirjoitushaaste, jonka löysin SusuPetalin blogista.
Tarina, 100 sanaa, joihin pitää sisällyttää sanat:
krapu, lumi, päivä, aika.
KRAPU
Kävelin kauppaan eräänä syyskuisena päivänä. Jo kaukaa näin oudon hahmon.
Hän käveli vastaan pitkänä, langanlaihana.
Kasvot olivat valkoiset kuin lumi. Silmiä ympyröi pelkkä tummuus. Kalman kasvot.
Kuulin kummaa kolinaa, lonksutusta kun hän käveli ohitseni.
Käännyin katsomaan taakseni. Selässä oli reppu.
Ajatuksiini hiipi ajatus, että tuo ihminen kävelee painot repussa pitääkseen itsensä laihana.
Vaikka aikaa on kulunut tuosta kohtaamisesta jo vuosia,
hänen kasvonsa ja se karmeuden tunne hiipii iholle.
Toivottavasti olin väärässä. Ehkä mielikuvitukseni lähti lentoon eikä tuossa hahmossa, repussa tai kolinassa ollut totuuden häivää. Ehkä olin juuri tuolloin miettinyt ihan jotain muuta ja kohtaaminen herätti kauhukuvan eläväksi ihmiseksi, ehkä.
19 thoughts on “Viikon 6 krapu”
Hello, my talented Friend. You asked if I use real models or photos–I use both. It depends upon what the subject matter is, along with how much time my sweet models have available to them. Now that they are grown with families of their own, they have a LOT less time than they used to. Hence the photoshoots.
I scan each picture in progress. Graphite–usually several starting from my first inspirations, then on until they’re ready to ink. I scan the lineart, then the full color finish. Thank you for asking.
Oh, that’s quite a process…but that’s why your art looks so cool!
Kutkuttava kohtaaminen tarinassa, mikä mahtaa olla totuus – sen tietänee vain kalpeakasvoinen kulkija! Komea tunnelma kirjoituksessasi, salaperäinen ja tumma.
Voi kiitos Elegia! Kannustava palaute haastaa jatkamaan kirjoittamista…Viikonloppuja!
Melkoinen kohtaaminen. Tekstistäsi välittyy hyvin hahmon pelottavuus.
Mielikuvitus saa lisämausteita, mielenkiintoa herättävistä ihmisistä tai paikoista. Hieno tarina.
Kiitos – kannustat jatkamaan kirjoittamista..ei minun omin lajini mutta aika rohkaistua ja yrittää!
Kuolema oli liikenteessä. Vähänkös pelottava, mutta mielikuvitus tekee mitä tahtoo joskus.
hyvässä ja pahassa 🙂
Oih! Olipas kutkuttava tarina 🙂
Tuli tuosta kolisevasta repusta mieleen, kun aikanaan pudotin painoani yli 20 kiloa ja sitten hoikistuneena pistin reppuun pudotuksen verran painoja ihan vain “testimielessä”.
Ja ihmettelin, kuinka olinkin jaksanut kulkea sellaisen taakan kanssa joka päivä!
Vau, en osaa kuvitella noin isoa kilomäärää – joskus yksi voipaketin verran painoa pudottaneena se tuntui ihmeeltä. Noin iso kilomäärä oli varmaan superihme!
Hieno kirjoitus, kalman hajua 🙂
Ja se tunne mikä tulee jos oikein antaa mielikuvituksen lentää…
Oma mielikuvitseni ainakin sai tätä tarinaa lukiessa ihon kananlihalle ja mielessä kävi ajatus “onneksi on valoisaa enkä ole yksin”.
Tarina perustuu tositapahtumaan mutta en ole enää varma mitä näin ja koin 🙂
Jess, loistavaa, että tulit mukaan krapuilemaan.
(sitä krapu-sanaa ei muuten tarvitse sisällyttää tekstiin)
Mielikuvituksesi laukkaa yhtä hurjana kuin minunkin. Juuri tuollaisia kohtaamisia jään miettimään ja mieli alkaa ihan itsestään punoa tarinaa.
Hyvä, mielenkiintoinen juttu!
Mutta se krapu lasketaan yhdeksi sadasta sanasta + 99 joista kolme on ne ‘määrätyt’, kuten tässä lumi, päivä ja aika. Odotan jännityksellä miten käy tulevien kirjoitusten kanssa. Sanojen lukumäärä, riittääkö mielikuvitus kertoa sanojen ympärille jne. MUTTA tosi hauskaa kokeilla ihan jotain uutta!!!!!
Mahtava tarina!
Kiitos! Tämä on ensimmäinen tarina, jonka julkaisin. Pöytälaatikko tai läppäri 🙂 on täynnä kaikenlaista tarinaa mutta en ole aiemmin ajatellut kirjoittaa julkisesti. Päätin kokeilla. Ja oppia. Tätäkin. 🙂